LOVE IS THE STRONGEST FEELING
Mä en oo ihan kauheesti jutellu täällä sen tarkemmin mun parisuhteesta. Nyt kun kuitenkin ollaan saman katon alle muuttamassa ja kaukosuhde on viikkoa vaille ohi niin ajattelin että on aika hyvä aika kirjottaa vähän tän hetkisistä fiiliksistä.
Tavattiin mun miehen kanssa ensimmäisen kerran alku kesästä 2013 Apollossa (baarissa) ja muistan kun näin Peten ja mietin vaan että ei hitto miten hyvännäkönen mies. Pitkä, tyylikäs, urheilullinen ja ihan vallottava hymy. Pete puolestaan oli kuulemma bongannu mun pepun heti kun oli kävellyt baariin sisään, miehet… Anyhow, se kesä meniki sitten yhessä hengaillessa ja toisiimme tutustuessa. Syksyllä mun matka jatku Tukholmaan ja Pete lähti takas Itävaltaan koutsamaan lätkää. Seuraavana keväänä Pete mutti takas Suomeen ja mä olin duunin kautta paljon keväällä Suomessa ja yhet treffit johti toisiin ja kolmansiin ja ennen ku huomattiinkaan ni vietettiin taas tosi paljon aikaa yhessä. Alkukesästä mulla sit tulikin tosi iso paniikki että apua apua mun sydäntä viedään ihan täysillä ja syksyllä ois lähtö takas Stokikseen ja Petellä on tehtynä soppari Itävaltaan. Paniikissa sit vedin liinat kiinni ja vietin mun elämän kurjimmat kaks viikkoo ilman mun miestä kunnes ymmärsin et mä oon löytäny maailman ihanimman miehen ja oon mun omien pelkojan takia päästämässä sen vapaaehtoisesti pois mun eläämästä. Sit me nähtiin ja puhuttiin ja kerroin et oon tullu järkiini ja tultiin siihen lopputulokseen että tehdään toinen toisemme tosi onnellisiks ja päätettiin kattoo mihin tää juttu johtaa.
Syksyllä mä muutin takas Tukholmaan ja Pete lähti Itävaltaan eli etäsuhteessa ollaan oltu siitä asti. Heti kuitenkin huomattiin, että SAS:n nuorisolipuilla pääsee Zurichiin Tukholmasta 70€/ suunta (ollaan maksettu liput puoliksi) ja oonkin käynyt mun miehen luona ihan joka kuukaus. Vaikka viikot meidän näkemisen välissä tuntuu aina tuskasen pitkiltä niin tieto siitä, että pääsen pian uudestaan mun kullan kainaloon helpottaa fiilistä ja tietysti jokailtainen skype helpottaa aina hetkellisesti ikävää. Pisimmillään meidän skypeilyt onkin kestäny 6 tuntia :D Yleensä sellanen pari tuntia vierähtää aika nopeesti ja sit pitääkin mennä jo nukkumaan, tai ainakin pitäis mennä nukkumaan hehe.
Meillä on molemmilla ihan sataprosenttinen luottamus toisiimme ja koenkin että se on ollu meidän suhteen peruskivi ja syy siihen miksi meillä on mennyt niin hyvin. Ei tarvii turhaan stressata ja huolestua vaikka toinen onkin tosi kaukana ja pois "omasta näkökentästä". Ei myöskään olla kummatkaan kauheen mustasukkasta tyyppiä ja kun joka päivä puhutaan kuitenkin kaikki kuulumiset läpi niin kyllä siinä saa jo tosi hyvän kuvan toisen päivästä ja päivän tapahtumista. Suurin huoli meidän suhteessa on varmaan kyllä Petellä kun se ei oo kattomassa mun perään kun sähläilen :D Mun äiti allekirjottaa tän sähläämisen varmasti myös... Sähläämisellä tarkotan sellasta yleistä malttamattomuutta ja liiallista vauhtia mikä ilmenee mm. jatkuvalla huonekaluihin törmäilyllä ja esim palovammoina mun jalassa viime kesän kananmunan paiston jäljiltä.
Kaukosuhde nähdään yleensä tosi negatiivisena asiana ja eihän se tietty kivaa ookkaan kun on kauhee ikävä toista joka päivä. Se, että mä oon päässy mun miehen luokse joka kuukaus on kuitenkin ollu tosi suuri voimavara. Yhteiset päivät ja viikot on muistuttanu keväästä ja siitä miten voidaan koko kevät ja kesä olla yhdessä. Ja sitten niitä positiivisia asioita. Sen myötä, että Pete koutsaa Itävallassa ollaan päästy reissaamaan vaikka minne ja kokemaan vaikka mitä! Peten "kotikaupungin" lisäksi ollaan reissattu Bregentziin, Innsbruckiin, Milanoon, Sveitsin vesiputouksille sekä St. Antoniin. Eli ollaan päästy parisuhdelomalle melkeen joka kuukaus :) On ollu tosi makeeta ja melkeempä vois sanoo unelmien täyttymys nähdä ja kokee uusia kaupunkeja yhdessä sellasen ihmisen kanssa ketä oikeesti rakastaa ja kenen kanssa haluu jatkaa elämän niin isot kun pienetkin ilot <3 Matkustelemalla myös oppii enemmän toisesta ja näkee paljon uusia puolia, jotka ei perus arjessa tuu esille ja se on myös ollu tosi antoisaa ja tehnyt reissuista vielä spesiaalimpia :)
Meidän etäsuhde on kokonaisuudessaan sujunut tosi hyvin, mutta viimeset kolme viikkoa on ollu mulle henkisesti aika raskaita. Se, että saan Peten kokonaan itelleni on niin lähellä ja odotan sitä niin paljon, että oon kokoajan tosi kireenä. Jotenkin on tosi kova ikävä ja paha mieli ja päivät ei meinaa millään kulua ja se laittaa mun hermot tosi kireelle. Ei vaan millään jaksais enää odottaa. Onneks kuitenkin mun mies tulee hakemaan mut Tukholmasta jo tällä viikolla ja päästään muuttamaan yhteen jo 1,5 viikon päästä :) Muutetaan yhdessä Jätkäsaareen asumaan huhti ja toukokuuksi meidän tuttujen kämppään kun ne on Espanjassa ja kesäksi meillä on toinen paikka jo kiikarissa ja voi vitsi miten IHANAA! Ihan pian se on totta <3
xx
M
