Muru Lönnrot
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Gift For My Man
HEI!
Mulla ja Petellä oli viime maanantaina meidän ihka ensimmäinen vuosipäivä ja teetin Petelle lahjaksi yli 80 sivuisen valokuva albumin, johon keräsin kaikki mun lempi kuvat meidän ensimmäiseltä vuodelta. Oon kyllä tosi onnekas kun oon saanut kokea näin paljon hienoja asioita ja reissuja viimesen vuoden aikana :) Tässä vielä muutamia mun lempi aukeamia mun tekemästä albumista.
xx
M
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Vuosipäivä @ Ravintola Sasso Helsinki
HEI TAAS!
Mulla ja Petellä tuli eilen täyteen 1 vuosi seurustelua ja 2 vuotta siitä kun ensimmäisen kerran tavattiin :) Tän kunniaksi Pete vei mut syömään Ravintola Sassoon. Mä rakastan Sassoa! Se on ihan mun tyylisesti sisustettu ravintola ja sekä ruoka että palvelu oli ERINOMAISTA. Peten ystävä on Sassossa kokkina ja saatiinkin tästä johtuen oikeen spessu kohtelua. Shamppanjat pöytään sisääntullessa ja viiden ruokalajin illallinen kokin valitsemin aterioin. Ruoat oli yksi toisiaan parempia makuelämyksiä. Myös shamppanja ja viinit oli erinomaisia jopa mun kriittiseen viinimakuun. Palvelu oli myös harvinaisen mukavaa ja ystävällistä ja tää oli ehdottomasti mun paras ravintola kokemus koskaan! En voi muuta kun lämpimästi suositella Kauppatorin kupeessa sijaitsevaa ihanaa Italialaista Ravintola Sassoa teille kaikille :) Alla vielä meidän illan Menu sekä linkki ravintolan nettisivuille. Jos ei muuta niin käykää ihailemassa menuta sekä upeaa sisustusta!!
RAVINTOLA SASSO
Antipasto Misto
Valkoista parsakeittoa
Jokirapurisottoa rapuvaahdon kera
Grillattu vasikan kyljys, gremolataa ja vihreää salaattia
Helvetia kakkua ja pistaasi jäätelöä
xx
M
RAVINTOLA SASSO
Aidot maut, hyvä seura ja tyylikäs miljöö.
Pohjois-Italian upeat gastronomiset perinteet
heijastuvat modernin keittiömme antimissa.
Tarjoilemme ne rennon tyylikkäästi, pohjoiseen tapaan.
Pohjois-Italian upeat gastronomiset perinteet
heijastuvat modernin keittiömme antimissa.
Tarjoilemme ne rennon tyylikkäästi, pohjoiseen tapaan.
Ladies' Weekend 2015 @ Yläne
HOLA HOLA!
Potkastiin kesä kunnolla käyntiin mimmi porukalla Jannin mökillä Yläneellä viime viikonloppuna. Yhteensä meitä oli 13 tytsyä ja vitsi mikä meno! On ne turkulaiset kyllä mukavaa porukkaa!! Tunsin ennestään vain Jannin ja Marian Stokiksesta, mutta ei haitannut menoa yhtään. Huippuja naisia ja meno oli sen mukasta. Pelattiin, saunottiin, uitiin, grillattiin ja nautittiin siitä mökkilaiffista itsestään. Ja itsehän olin täysin lyömätön beerpong kuningatar ;) Näille mimmeille tää Jannin mökkireissu on pyhä perinne ja oon niin ilonen että pääsin mukaan tähän porukkaan. Ens kesänä ja monena tulevana toivottavasti taas samanlaista menoa.
xx
M
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Cutest Summer Top
WHAT A CUTIE!
Sain syntymäpäivälahjaksi sekä mun rakkailta ystäviltä että mun mieheltä lahjakortteja Zaraan <3 Vaatteet on mun intohimo niinkun aina täällä mainitsen ja vitsi miten ihanaa oli näin opiskelijabudjetilla mennä Zaraan shoppailemaan ja ihastella mitä kaikkea sitä haluiskaan kotiuttaa! Ensimmäisenä esittelyssä tämä super söpö kevyt kesätoppi. Topin tulen yhdistämään löysiin kangashousuihin ja korkeisiin korkkareihin. Ihanaa kun kesä on täällä!!
xx
M